Kuka oli rakkauden suojelija Valentinus?

Pyhää Valentinusta pidetään rakastavaisten ja kihlautuneiden suojelijana sekä onnellisen avioliiton takaajana. Ei hassumpi homma yhdelle pyhimykselle!

 

 

Katolinen kirkko on omistanut päivän Valentinukselle vuodesta 350 lähtien. Tarinan mukaan Valentinuksesta tuli rakastavaisten nimikkopyhimys siksi, että hän neuvoi Rooman nuorukaisia pysyttelemään mieluummin rakkaittensa luona kuin lähtemään sotaan. Tästä seurasi Valentinus-rukalle kuolemanrangaistus.
 

Jo 1300-luvulla vietettiin etenkin ruhtinashoveissa lemmenarpajaisia. Ne muistuttivat hiukan meidän rusettiluisteluja. Tytöt ja pojat nostivat vuoron perään arpoja ja etsivät saman numeron omistajan parikseen. Jos numero sattui kuitenkin olemaan ”väärä” eikä löydetty kumppani miellyttänyt, sai onneksi nostaa uusia arpoja niin pitkään, että kohtasi kaipaamansa. Näitä pareja kutsuttiin seuraavaan Valentinuksen päivään asti kihlapareiksi.

 

Englannissa kuningas Henrik VIII julisti jo vuonna 1537 helmikuun 14. päivän viralliseksi juhlapäiväksi. 1800-luvun alkupuolella juhlinta siirtyi Amerikkaan – amerikkalaiset ikään kuin omivat vanhan eurooppalaisen juhlan. Manner-Eurooppaan päivä tuli 1900-luvun puolella.

 

Suomessa juhlaa on vietetty 1980-luvulta lähtien. Suomalaisessa kalenterissamme ystävänpäivä on ollut vuodesta 1987, vaikka virallisesti se hyväksyttiinkin vasta 1996. Tänä vuonna se siis juhlii kaksikymppisiään.

 

Copyright
FM, parisuhdevalmentaja Sinikka Kiviluoma, Parisuhdekoulu.

Olen Katajan Solmuja parisuhteessa -parineuvoja ja ryhmäohjaaja sekä MB-Elämäntaidonvalmentaja ja ratkaisukeskeinen työyhteisövalmentaja.

 

Please reload

Parisuhdekoulu

Olen parisuhdevalmentaja Sinikka Kiviluoma Parisuhdekoulusta.

 

Olen FM, monipuolisesti koulutettu valmentaja ja Solmuja parisuhteessa ® -parineuvoja ja ryhmäohjaaja. Lue lisää

 

Vastaanotto
 

Lahti, HKI, Juva ja SKYPE

 

Parisuhdepalvelut
 

 

Maksuton alkukartoitus.

 

Parisuhdepalvelut

Hinnasto

Asiakkaat kertovat

Yhteystiedot

Seuraa
  • Facebook Basic Square
Tuoreimmat
Please reload

Arkisto
Please reload

Etsi asiasanoittain

© Parisuhdekoulu | Sinikka Kiviluoma | 2015